Where do broken hearts go? ~ 3

Lucyn näkökulma:

Vaihdoin yöpaidan päälle ja pesin hampaat. Harjasin hiukset vielä kerran ja laitoin ne kiinni. Menin petiin peiton alla ja otin puhelimeni. Ei viestiä Zayniltä, hän yleensä joka päivä viestittää minulle juuri ennen kuin menen nukkumaan kertoen miten hänelle menee. Nyt, nyt ei mitään, ehkä juorut ovatkin totta. Ehkä hän löysi jonkun muun, jonkun paremman kuin minä.  En tiedä kuvittelenko vaan, ei Zayn tekisi minulle ikinä niin.. vai tekisikö? Mietin monta kertaa mitä laittaisi hänelle, pitäisikö minun vain jättää hänet vai pitäisikö odottaa, että hän laittaa minulle jotain?

Zaynin näkökulma:

Istuin bussin sohvalla, kello on 10 ja olemme matkalla seuraavaan paikkaan. Muut nukkuvat vielä, ainakin luulen niin. Mietin vain Lucya, en ole vieläkään laittanut hänelle viestiä. En vain tiedä mitä sanoisin, hän on varmasti nähnyt lehden juorut. Pyöritin puhelinta vain käsissäni. Pelästyin, kun kuulin äänen "Zayn hei laita sille jo viestii, mitä sä pelkäät?" Liam sanoi kurottaen kaapista kuppia ottaakseen kahvia keittimestä. Hän tuli istumaan minua vastapäätä. "Tai soita sille, sä et vaa voi jättää tätä tähän" Liam jatkoi. Hän oli oikeassa, hän on aina oikeassa. Aloin kirjoittamaan Lucylle viestiä.

Lucyn näkökulma:

Kello oli 23:10 kun puhelimeni piippasi ja Zaynin nimi pomppasi näytölle. Vetäisin syvään henkeä ennen kuin avasin viestin.
"Rakas Lucy, arvelen, että olet kuullut juorut ja haluan sanoa, että ne ovat puoliksi totta. Olimme poikien kanssa baarissa kun eräs tyttö tuli hakemaan tanssimaan ja ajattelin, että kai se käy ja menin, yhtäkkiä hän suuteli minua, joku ehti ottamaan kai kuvan siitä ennen kuin vetäydyin pois. Lähdin heti baarista pois aikoen soittaa sinulle, mutten pystynyt siihen. Tekoni loukkasi sinua, anteeksi. -Zayn" En voinut muuta kuin itkeä. Se sattui, se todella sattui, mutta kuitenki uskon Zayniä.

Where do broken hearts go? ~ 4

Lucyn näkökulma:

Istuin sängyn reunalla, en kerta kaikkiaan pystynyt liikkumaan, ajatukseni olivat vain Zaynin lähettämässä viestissä. Hän ei yleensä kirjoita mitään pitkiä viestejä, eikä ainakaan noin tunteikkaita sellaisia. Mietin vain mitä minun pitäisi tehdä, ei se ole noin helppoa, eikä tuo viesti muuta silti ajatuksiani helpompaan suuntaan. Tiedän, että Zayn kuuluu maailman kuuluisampaan poikabändiin ja elämä ei ole helppoa, mutta olemme olleet yhdessä kaksi vuotta pian, tämän pitäisi olla jo helppoa. Tarkoitan, fanit ovat hyväksyneet meidät, enkä saa enää mitään vihaakaan. Mutta silti, jokin sisälläni ei vain mene eteenpäin, ei unohda asiaa. Nousin ylös ja menin alakertaan toivoen, että huono olo esitykseni menisi läpi ja saisin jäädä kotiin. Rappuset tultuani alas, huomasin isäni mulkaisun ja tiesin joutuvani kouluun. Äääh, ei kai muukaan auta, menin takaisin huoneeseeni ja kylpyhuoneeseen. 

Istuin pienelle tuolille pienen pöydän eteen luokan perellä. Ei kauaakaan, kun Katie käveli luokkan ja milteinpä kuuli äänettömän huokaukseni ja tuli viereeni istumaan. "Mitä on tapahtunut?" Hän kysyi ensimmäiseksi. "Zayn, ihmeelliset unet ja tunteet, tämä maailma" huokaisin. "Tai siis Zayn lähetti minulle illalla viestin selityksineen ja anteeksipyyntöineen, ajattelin, että anteeksi antaminen olisi helppoa, siis minä luotan Zayniin ja uskon häntä, mutta jotenkaan en pysty. Näin viestin vasta aamulla, mutta näin tosi outoa unta siitä, että minun pitäisi jättää Zayn, että elämäni olisi helpompaa, mutta en usko siihen, että se muuttuisi helpommaksi, vain vaikeammaksi, enkä halua jättää häntä. Ihan kuin tämä maailma olisi minua vastaan ja yrittää satuttaa minua kaikella mahdollisella tavalla." jatkoin. Katie kuunteli tarkasti jokaista sanaa ja ymmärsi, siksi hän onki paras ystäväni, hän oikeasti kuuntelee ja auttaa aina. "Kuules, mulla on hypäri heti matikan jälkeen, mitä sulla on?" Katie sanoi ja hymyili. "hmm äidinkieltä, sitte mulla loppuu koulu tuntien peruuntumisen takia." sanoin ihmettelevästi. "Hyvä me mennään sinne kivaan paikkaan lounaalle" Katie sanoi. 

Zaynin näkökulma: 

Kävelen lavalta pois. Ensimmäisen biisin jälkeen. Miten pystyn tähän, miten pystyn katsomaan ketään ja laulamaan nämä laulut, kun minua pelottaa, kun en voi vaan olla, kun kaikki ei ole okei. Miten voin laulaa laulut sydämestä, kun tuntuu, että se puuttuu. Minun on pakko tehdä tämä, minun on pakko. Kävelin takaisin lavalle poikien luokse. "Sori, pieni rakko" Sanoin mikkiin ja yleisö nauroi, vaikka se ei ollut totta ja pojatkaan ei uskonut sitä. Liam tuli luokseni. "onko kaikki hyvin?" hän kysyi. "joo joo, on." sanoin ja kävelin pois. Kun keikka loppui ja kävelimme pois lavalta, pojat olivat tosi innoissaan parista vapaa päivästä, sovimme, että vietämme sen keskenämme täällä. Kävelin ulos, areenan taakse missä ei ollut ketään, hyvä paikka ajatella ja purkaa niitä. Kaikki ajatukseni olivat nyt vain Lucyssa, hän ei ole vastannut viestiini mitään. Menetän hänet, ihan varmasti. Mieleeni tuli vain yksi ajatus. Vedin syvään henkeä, minun on tehtävä tämä. Näin minä teen, sanoivat pojat mitä tahansa. 

Ei kenenkään näkökulma: 

Molemmat yhtä hajalla. Molemmat ajattelevat toisiaan. Molemmat uskovat menettävänsä toisensa. Mitä tehdä, kun sydän sanoo toista, kuin mieli? Mitä sanoa, kun sanoja ei tule suusta. Mitä pitäisi tehdä, kun järki ei kulje. Oikeasti Where do broken hearts go? Onko niille joku paikka? Lucy miettii päänsä puhki, mitä hänen pitäisi tehdä. Onko jotain tehtävissä? Onko luotto sittenkään niin hyvä kuin he sen luulivat olevan? Zayn on tehnyt päätöksensä. Ymmärtääkö kukaan oikeasti heitä? Haluaako Katie tosiaan auttaa Lucya vai ajatteleeko hän vain omaa tulevaisuuttaan? Onko hän niin hyvä ystävä kuin väittää? Ymmärtävätkö pojat Zaynin päätöksen? Saako joku anteeksi, mutta kuka? Löytyykö uusi rakkaus? löytyykö uusi ystävä, joka ymmärtää? Tapahtuuko jotain vielä kamalempaa? Kumpi tekee pahan virheen?