Lucyn näkökulma:
Istuin sängyn reunalla, en kerta kaikkiaan pystynyt liikkumaan, ajatukseni olivat vain Zaynin lähettämässä viestissä. Hän ei yleensä kirjoita mitään pitkiä viestejä, eikä ainakaan noin tunteikkaita sellaisia. Mietin vain mitä minun pitäisi tehdä, ei se ole noin helppoa, eikä tuo viesti muuta silti ajatuksiani helpompaan suuntaan. Tiedän, että Zayn kuuluu maailman kuuluisampaan poikabändiin ja elämä ei ole helppoa, mutta olemme olleet yhdessä kaksi vuotta pian, tämän pitäisi olla jo helppoa. Tarkoitan, fanit ovat hyväksyneet meidät, enkä saa enää mitään vihaakaan. Mutta silti, jokin sisälläni ei vain mene eteenpäin, ei unohda asiaa. Nousin ylös ja menin alakertaan toivoen, että huono olo esitykseni menisi läpi ja saisin jäädä kotiin. Rappuset tultuani alas, huomasin isäni mulkaisun ja tiesin joutuvani kouluun. Äääh, ei kai muukaan auta, menin takaisin huoneeseeni ja kylpyhuoneeseen.
Istuin pienelle tuolille pienen pöydän eteen luokan perellä. Ei kauaakaan, kun Katie käveli luokkan ja milteinpä kuuli äänettömän huokaukseni ja tuli viereeni istumaan. "Mitä on tapahtunut?" Hän kysyi ensimmäiseksi. "Zayn, ihmeelliset unet ja tunteet, tämä maailma" huokaisin. "Tai siis Zayn lähetti minulle illalla viestin selityksineen ja anteeksipyyntöineen, ajattelin, että anteeksi antaminen olisi helppoa, siis minä luotan Zayniin ja uskon häntä, mutta jotenkaan en pysty. Näin viestin vasta aamulla, mutta näin tosi outoa unta siitä, että minun pitäisi jättää Zayn, että elämäni olisi helpompaa, mutta en usko siihen, että se muuttuisi helpommaksi, vain vaikeammaksi, enkä halua jättää häntä. Ihan kuin tämä maailma olisi minua vastaan ja yrittää satuttaa minua kaikella mahdollisella tavalla." jatkoin. Katie kuunteli tarkasti jokaista sanaa ja ymmärsi, siksi hän onki paras ystäväni, hän oikeasti kuuntelee ja auttaa aina. "Kuules, mulla on hypäri heti matikan jälkeen, mitä sulla on?" Katie sanoi ja hymyili. "hmm äidinkieltä, sitte mulla loppuu koulu tuntien peruuntumisen takia." sanoin ihmettelevästi. "Hyvä me mennään sinne kivaan paikkaan lounaalle" Katie sanoi.
Zaynin näkökulma:
Kävelen lavalta pois. Ensimmäisen biisin jälkeen. Miten pystyn tähän, miten pystyn katsomaan ketään ja laulamaan nämä laulut, kun minua pelottaa, kun en voi vaan olla, kun kaikki ei ole okei. Miten voin laulaa laulut sydämestä, kun tuntuu, että se puuttuu. Minun on pakko tehdä tämä, minun on pakko. Kävelin takaisin lavalle poikien luokse. "Sori, pieni rakko" Sanoin mikkiin ja yleisö nauroi, vaikka se ei ollut totta ja pojatkaan ei uskonut sitä. Liam tuli luokseni. "onko kaikki hyvin?" hän kysyi. "joo joo, on." sanoin ja kävelin pois. Kun keikka loppui ja kävelimme pois lavalta, pojat olivat tosi innoissaan parista vapaa päivästä, sovimme, että vietämme sen keskenämme täällä. Kävelin ulos, areenan taakse missä ei ollut ketään, hyvä paikka ajatella ja purkaa niitä. Kaikki ajatukseni olivat nyt vain Lucyssa, hän ei ole vastannut viestiini mitään. Menetän hänet, ihan varmasti. Mieleeni tuli vain yksi ajatus. Vedin syvään henkeä, minun on tehtävä tämä. Näin minä teen, sanoivat pojat mitä tahansa.
Ei kenenkään näkökulma:
Molemmat yhtä hajalla. Molemmat ajattelevat toisiaan. Molemmat uskovat menettävänsä toisensa. Mitä tehdä, kun sydän sanoo toista, kuin mieli? Mitä sanoa, kun sanoja ei tule suusta. Mitä pitäisi tehdä, kun järki ei kulje. Oikeasti Where do broken hearts go? Onko niille joku paikka? Lucy miettii päänsä puhki, mitä hänen pitäisi tehdä. Onko jotain tehtävissä? Onko luotto sittenkään niin hyvä kuin he sen luulivat olevan? Zayn on tehnyt päätöksensä. Ymmärtääkö kukaan oikeasti heitä? Haluaako Katie tosiaan auttaa Lucya vai ajatteleeko hän vain omaa tulevaisuuttaan? Onko hän niin hyvä ystävä kuin väittää? Ymmärtävätkö pojat Zaynin päätöksen? Saako joku anteeksi, mutta kuka? Löytyykö uusi rakkaus? löytyykö uusi ystävä, joka ymmärtää? Tapahtuuko jotain vielä kamalempaa? Kumpi tekee pahan virheen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti