thousand years - 7

Puoli vuotta oli mennyt tosi nopeasti ja kaikkea oli ehtinyt tapahtua. Minulla alkaa oikeastikkin olemaan tunteita Niallia kohtaan. Olemme viettäneet nyt tosi paljon aikaa kahdestaan ja hän on hauska ja rehellinen, elämäni on täysin muuttunut. Vanhempani oikeasti luottavat minuun, Liam, hän puhuu minulle avoimesti hänestä ja Sophiasta, mitä hän ei ole tehnyt ikinä ainakaan sen jälkeen mitä Daniellen kanssa tapahtui. Olen paljon lähempi muidenkin poikien kanssa, Harry on vähän etäisempi kuin muut, mutta tulemme toimeen. Olemme suunnitelleet Perrien, Sophian ja Eleanorin kanssa minun ja Niallin häitä, jotka ovat muutaman kuukauden kuluttua, mutta niihin on aikaa. "Entä jos morsiusneitojen mekot olisivat kultaisia?" Eleanor ehdotti. "hmm.. se voisikin toimia" hymyilin. "Niin ja bestmanien kravaatit kans kultasiks" Sophia lisäsi. Nämä tytöt osasivat oikeasti suunnitella häitä. Heiltä tuli oikeasti hyviä ideoita. En tiedä oikeasti mitä tekisin ilman heitä.

**

Matkasimme taas uuteen paikkaan bussissa ja minä ja tytöt olimme levittäneet kaikki hää kansiomme, lehdet ja vihot, paperit ja kuvat olotilan pöydälle. Pojilla ei ollut mitään asiaa sinne juuri sillä hetkellä. "argh, ei täst tuu yhtään mitään" murahdin ja heittäydyin sohvan selkänojaa vasten. "Noniin, hengitä syvään, sul on vaa paineita, kyl tää tästä!" Sophia yritti rauhoitella. "okei, okei jatketaan, elikkä kukat?" Nämä tytöt kyllä tietävät mikä sopii minkäki kanssa ja mitkä ovat Niallin lempi juttuja ja kuka vieraista on millekkin allerginen. Nämä tytöt ovat supersankareitani. Kun olotilan oveen koputettiin piilotimme kaikki mikä liittyikin morsiammen eli minun pukuuni tai muihin juttuihin. "Joo" sanoin ja katsoin kun oviavautui ja näimme viisi poikaa innokkain ilmein. "niin?" Eleanor kysyi ja antoi pusun Louisille. "eiku me vaa ajateltii kysyy mitä te teette?" Harry kysyi. "ahaa, ja te ette osannu lukee lappuu siitä ovesta?" tokaisin ja pussasin Niallia. "ai mitä lappua?" Louis vitsaili. "haahah" Perrie sanoi ja luki lapun heille. Keräsimme kaikki paperit ja laitoimme ne salaiseen jemmaan, koska tiesimme poikien etsivän niitä myöhemmin, emme olleet paljastaneet heille mitään vielä. Olimme pysähtyneet muutamaksi tunniksi jonnekkin, koska pojat halusivat viedä meidät syömään ja jonnekkin muuallekkin, mutta he eivät paljastaneet sitä meille.

**

Saimme  syötyä ja pojat maksoivat laskumme. "noniin kertokaa nyt mihin me ollaan menossa?" huokaisin samalla kun kävelimme ravintolasta käsikädessä ulos. "se on yllätys" Liam hihkui täydessä onnessaan. Kävelimme autolle ja lähdimme ajamaan. Näin kaukaa jo tivolin kyltin. "Omg! tosissanne rahaa mua minnekkää tivoliin!" huusin. Ei sillä onhan ne kivoja, mutta.. "Liam sä tiiät et mä pelkään korkeit paikkoi ja pellei!" huusin veljelleni ja löin häntä leikkimielisesti olkapäähän. "Sorry hunny, mut Liam yritti, mut mä en kuunnellu, c'mon täst tulee hauskaa" Niall sanoi. "okei" sanoin ja yritin näyttää iloiselta, vaikka tosiasiassa minua pelotti. Menimme jokaiseen laitteeseen ja voin sanoa, ettei Niallin kädessä ollut tuntoa ainakaan maailmanpyörän jälkeen. Katsoimme laiturilta auringonlaskua ja Niall katsoi minua suoraan silmiin. "Cres, mä oikeesti rakastan sua ja onneks näin tapahtu" Niall sanoi. En tiennyt mitä sanoisin, koska se tuntuu niin väärältä. "Mäki rakastan sua"sanoin ja pussasin häntä, jatkoimme matkaa takaisin bussiin.

 Täs kuvaa siitä kultaisesta mekosta :)