kuukauden päästä, Harryn näkökulma: Nyt oli kuukausi kulunut onnettomuudesta, ja Julian tila on vain huonontunut. Lääkäri laittaisi tänään kaikki koneet kiinni, koska he eivät usko että hän enään heräisi. Menimme kaikki vielä kahville.
Julian näkökulma: Sain avattua silmäni ja yritin puhua pojille kun näin heidät mutta he eivät vastanneet minulle, nousin seisomaan ja näin että makasin yhä sängyssä. Olinko kuollut? Kävelin käytävälle ja huusin, muttei kukaan kuullut, yritin kysyä samanikäiseltä tytöltä että mitä tapahtuu ja että missä olen
tyttö: olet sairaalassa..
minä: sä kuulet mua?
tyttö: juu, kukaan ei näe tai kuule meitä..
Katsoin taakseni ja viereseeni huoneeseen, siellä lääkärit tekivät elvytystä ja sitten sanoivat kuolin ajan. Käytävällä istuivat nainen ja mies jotka nousivat seisomaan hoitajan tultua huoneesta.. sitten nainen romahti maahan kuultuaan ettei tytär selvinnyt.. katsoin eteeni ja tyttö oli kadonnut. Kävelin huoneeseeni ja näin tutut kasvot, isosiskoni, hän kuoli kun olin 5 vuotias.
minä: Rosie, mitä teet täällä?
Rosie: Yritä palata sun kehoos, sun on pakko herätä, sä oot liian nuori lähtemään vielä..
minä: mitä?!
Rosie: Etkö sä nää kui moni susta välittää.. mä oon suojellu sua siitä lähtien kun mä kuolin, mutta tältä en pystynyt. Mutta lupaa että sä yrität palata kehoos..
minä: mä yritän.. sitten Rosie katosi, menin sängylleni takaisin makaamaan.. Pojat olivat nähtävästi palanneet huoneeseeni, koska kuulin paljon itkua..
Harry: saisinko olla hetken hänen kanssaan kahden?
lääkäri: tottakai..
Harry: kiitos.. kuulin oven sulkeutuvan ja sitten tunsin lämpöiset huulet omillani, vaikka kuinka olisin halunnut suudella häntä takaisin en pystynyt. Sitten ne huulet katosivat ja hän käveli ilmeisesti pois. Yhtäkkiä sain avattua silmäni. Näin Harry kävelevän.. Liikautin kättäni ja hän huomasi sen.
Harry: Sä heräsit.. ovi aukesi ja lääkäri sekä muut pojat katsoivat oven suusta.. sitten he kävelivät huoneeseen..
Lääkäri: Miten voit Miss Wenz?
minä: päätä vähän särkee ja vähän poissa oleva mutta muuten ihan hyvä.
Pojat halasivat minua ja itkivät en ikinä ole nähnyt noin tunteilevia poikia, pian tytötkin tulivat huoneeseen..
Eleanor: ei kai me myöhästytty
minä: mistä?
Perrie: SÄ OOT HEREILLÄ!?!?!
Danielle: koska sä palasit maan pääl, oi ihana?!?
Niall: se tuli n. 3 min sitten..
Lääkäri: no niin, teemme sinulle pari testiä vielä, ja sitten luultavasti pääset kotiin.
minä: okei.. käy..
Pojat, El, Danielle ja Perrie menivät käytävälle, jotta lääkäri saisi rauhassa tehdä kokeet. Kun hän oli tehnyt kokeet, hän pyysi kaikki huoneeseen..
Lääkäri: no niin, eli sinulla on kaikki hyvin ja voit lähteä tänään kotiin, olis kuitenkin hyvä ettet olisi yksi tai rasittaisi itseäsi.
Louis: se tulee meille..
minä: täh..
Harry: sä tuut meille ettet rasita ittees
minä: mutku..
Liam: ei mutteja
minä: ei sitten..
Harryn näkökulma: Hän heräsi juuri oikeaan aikaan, mutta olikohan hän tuntenut sen? En kehdannut kysyä sitä häneltä. Onneksi hän jää meille niin voin seurailla häntä jos hän tuntisi samanlailla kuin minä. Hän oli vaihtamassa vaatteita, jotka tytöt olivat hänelle käyneet hakemassa, he olivat myös pakanneet siellä kaikki mitä hän tarvitsisi meillä, Paul auttoi heitä siellä. Kun hän tuli takaisin huoneeseen, tunsin vatsassani puruja.. Hän näytti siltä kun ei olisi ikinä ollutkaan koomassa, hän näytti niin kauniilta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti